Loading...
Etusivu2024-02-18T11:29:37+02:00

VedenjakajaReitistö – monipuolista luontomatkailua Pieksämäellä

Pyöräile, juokse, melo, retkeile! Vedenjakaja tarjoaa reittejä niin seikkailuun kuin luonnosta nauttimiseen.

Vedenjakajan alue toimi vesireittien risteysasemana, jonka kautta kulkivat niin ihmiset, kauppatavarat kuin työkalutkin, jättäen samalla paikalliskulttuuriin asenteen, jossa kulkijaan suhtaudutaan kuin odotettuun ystävään. Vedenjakaja on ympäröivän alueen korkein paikka. Yllätyt kohdatessasi paljon sellaista, jota olet tottunut kohtaamaan huomattavasti pohjoisempana.

Reitti polveilee harjumaiseman, hiekkakankaiden ja hienon suoluonnon äärellä. Reitillä kohtaat myös muistoja vanhoista asukkaistamme. Reitiltä et myöskään eksy ja lähimmälle tielle ei ole pitkä jotos. Reitti soveltuu erinomaisesti kohteeksi myös lapsiperheiden ensimmäiselle yhteiselle telttayölle, tai niille, joiden jalat eivät kanna kovin kauas.

Ajankohtaista

Suunnittele matkasi

VedenjakajaReitistö on helposti saavutettavissa jokaisesta ilmansuunnasta sekä autolla että julkisella liikenteellä. Reitille on vain kaksi kilometriä matkaa Pieksämäen juna-asemalta. Pieksämäen asema on rautatieliikenteen solmukohta, jonne pääsee niin Kuopiosta, Mikkelistä kuin Jyväskylästäkin. Voit vertailla yhteyksiä esimerkiksi viereisen Perille-widgetin avulla.

Pysäköintipaikkoja on reitistöllä yhteensä 18, joten voit aloittaa retkesi oikeastaan mistä tahansa paikasta. Reittikartasta löydät kaikki pysäköintipaikat.

Reitistöltä löytyy myös laavuja ja telttapaikkoja. Telttailla saa jokamiehenoikeuden mukaisesti. Olemme keränneet sivuillemme esimerkkejä muista majoitusvaihtoehdoista. Katso myös mökkitarjonta Rock and Lakesta,  Airbnbstä sekä Lomarenkaasta.

Tutustu Vedenjakajaan

Vedenjakaja tarjoaa reittejä tekemistä ja palveluita moneen eri tarpeeseen. Tässä muutamia nostoja tarjonnastamme.

Siikamäen Suoramyynti – Kyläkauppa Pieksämäellä

Siikamäen suoramyynti tarjoaa tuoretta kahvia ja pullaa, lähellä tuotettuja elintarvikkeita, lihatiskin palvelut ja paljon muuta. Tervetuloa tutustumaan erinomaiseen kyläkauppaan! Siikamäen suoramyynti Siikamäen suoramyynti on nähtävyys. Se on kyläläisten itsensä [...]

Haapakosken Ruukki

Pieksämäen seudulta löytyy myös  hieman erikoisempia, mutta ehdottomasti näkemisen arvoisia käyntikohteita, esimerkiksi 1842 erämaahan perustettu Haapakosken Ruukki joka on mielenkiintoinen tutustumiskohde erityisesti teollisuus- ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Astu menneeseen aikaan, [...]

Rock and Lake: Mökkiloma juuri sellaisena kuin sen itse haluat

Haluatko nauttia rauhallisesta mökkilomasta keskellä kauneinta järvi-Suomea? Vai yhdistätkö mielelläsi lomaan tekemistä, joiden yhteydessä pääset tutustumaan lähialueeseen ja luontoon eri tavoin ja erilaisia aktiviteetteja kokeillen? Monet asiakkaamme ovat antaneet [...]

Go to Top