Pieksämäen seudulta löytyy myös hieman erikoisempia, mutta ehdottomasti näkemisen arvoisia käyntikohteita, esimerkiksi 1842 erämaahan perustettu Haapakosken Ruukki joka on mielenkiintoinen tutustumiskohde erityisesti teollisuus- ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.
Astu menneeseen aikaan, tutustu Suomen rautaiseen teollisuushistoriaan. Haapakosken Ruukki sijaitsee Pieksämäen ja Suonenjoen rajalla. Historiallisesti, rakennushistoriallisesti ja ympäristöltään arvokas Haapakosken ruukki on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, se on myös malliesimerkki 1800-luvulla alkaneesta teollistumisen aikakaudesta. Vanhat tuotantolaitokset sisältävät harvinaisen paljon esineitä ja laitteita eri aikakausilta. Suojellussa ruukkimiljöössä ajan kerroksellisuus sekä arjen työhistoria on hyvin nähtävissä, tunnelma on kuin työt olisivat päättyneet eilen, aika on pysähtynyt.
Opastetut ruukkikierrokset ryhmille
Ruukki on yksityisomistuksessa, sen omaleimaiseen tunnelmaan ja tarinoiden äärelle pääsee tutustumaan ryhmille järjestettävillä opastetuilla kierroksilla. Hinta 10e/henkilö, vähintään 7 henkilöä/ryhmä, kierroksen kesto noin 1 tunti. Pienempiä ryhmiä sopimuksen mukaan.
Haapakosken Ruukki kuvausmiljöönä
Ikuista tärkeät hetkesi historiallisessa maisemassa! Meiltä löydät loistavan kuvausmiljöön elämäsi juhliin tai vaikka tuotteesi promokuvauksiin. Monipuolisesta ympäristöstä löydät vaihtelevia maisemia aina karusta valimosta vanhan ajan tunnelmalliseen pihapiiriin. Paikka on myös loistava harrastajakuvaajien kuvauspaikaksi, lisätietoa ruukin nettisivuilla.
www.haapakoskenruukki.fi www.facebook.com/haapakoskenruukki
https://www.instagram.com/haapakoskenruukki/
https://www.youtube.com/channel/UCw-9XPKLKQTSPxhU4ViH8Gg