Luontoelämyksiä NatureMagics Oy 

Virkistävät ja hoitavat luontoelämykset sinulle ja työporukallesi, ryhmille, tai vaikkapa syntymäpäivien viettoon. 

Elämysmatkailu saatavilla helposti ja luotettavasti räätälöiden toiveitten mukaan. 

Suunnittelen ja toteutan Luontoaiheisia palveluita eri kokoisille ryhmille 

Voin viedä teidät ohjatulle luontoretkelle vaikka Pieksämäen Vedenjakajareitistölle, missä voimme tutustua luontoon pintaa syvemmältä. Esimerkiksi esittämällä kysymykset; mikä on vedenjakaja, miten se on syntynyt ja miksi juuri tähän kohtaan? Miksi juuri tämä paikka on jopa Euroopan mittakaavassa erityinen? 

Näin luontoelämys saa aivan uuden ulottuvuuden. Luontoretkellä voimme myös tutustua tarkemmin kasveihin ja eläimiin. 

Kaikkiin luontoretkiin kuuluu tietysti nokipannukahvi tai –tee. 

Kiinnostavatko villiyrtit, esi-isämme ovat saaneet niistä suuren osan ruokavaliostaan ja näiden ”rikkaruohojen” arvostus on taas nousussa kaikkialla. Opettelemme tunnistamaan yleisimpiä kasveja mitä voi syödä ja mistä voi tehdä maukasta ruokaa. Tämän jälkeen itsekin uskallatte mennä luontoon hakemaan herkullista ja terveellistä superruokaa. 

Onko Pakohuone-peli teidän juttu? Entä jos kokisitte samalla periaatteella toteutetun mysteerin ratkaisemisen luonnossa. 

Miten olisi leikkimielinen visailu luototietämyksestä, vaikka tuttavia/kavereita vastaan joko rastien muodossa tai onnistutteko löytämään luonnossa piileskelevät eläimet. 

Luonto antaa oivallisen paikan myös rentoutumiseen ja ”akkujen lataamiseen”. Ohjattuna retkenä joko rummun kanssa tai ilman, luonnon mahdollisuudet avautuvat parhaiten. Opitte sellaisia asioita mitä ette ole ehkä osanneet ajatellakaan. 

Mikäli haaveena on yöpyä vaikka jossain mökissä Pieksämäen lähistöllä, teillä on mahdollisuus kokeilla ohjattuna luonnon hoitavia kasveja puhdistussaunan muodossa. Lopputulos on yleensä hämmästyttävä, kuinka luonto voi tietää niin paljon meistä ihmisistä. 

Mahdollisuuksia on monia ja niitä voidaan räätälöidä kunkin ryhmän toiveen mukaisesti. Pystyn opastamaan monia muitakin aktiviteetteja, joten kysymällä saadaan juuri teidän näköinen luontoelämys. 

Jos haette eksoottista kokemusta yöpymiseen – hevostallissa yöpymisen muistaa varmasti pitkään. 

Luonnon elvyttävä ja terapeuttinen vaikutus: luonto vaikuttaa ihmiseen sekä fyyisesti että psyykkisesti. 

Luontoympäristö laukaisee positiivisia nopeita ja automaattisia emotionaalisia tiedostamattomia reaktioita. Kasvillisuuden määrän lisääntyessä ja rakennettujen elementtien vähentyessä elvyttävyys ja positiiviset tunteet lisääntyvät. Verenpaine laskee, sydämen syke tasaantuu jne. muutamassa minuutissa. Mieliala kohenee n. 20 min jälkeen. Tämä kaikki saa aikaan avoimuutta, rentoutta, luottamusta toisiin ja itseensä sekä hyvää ilmapiiriä. Itsetuntemus lisääntyy, muodostuu myönteinen minäkuva, emootiot vahvistuvat ja kielteisyys helpottaa, avaa uusia näkökulmia ja arvot vahvistuvat sekä toivo palaa. 

Luonto on parhaimmillaan kumppani, joka tekee töitä puolestamme! 

NatureMagics Oy on sitoutunut noudattamaan Green Care Finlandin eettisiä ohjeita. 

NatureMagics Oy 

Riitta Järvisalo 

040 5454422 riitta@naturemagics.fi 

Y-tunnus 2881175-3 

PS. Teen myös erilaisia perinteisiä hoitomuotoja mm. 

kuppaus ja kalevalainen jäsenkorjaus. 

Lue lisää palveluista NatureMagicsin sivuilta